Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timon kotisivun etusivulle - Click this link tojump to the main page of Timos' homesite

Klikkaa tästä Timon kirjoittamat suomen- ja englanninkieliset filosofiset tarinat ja tutkielmat HTML tai PDF muodossa - Click this link to jump to the page of Timo's Finnish, and English philosophical researches and stories in HTML or PDF format

Klikkaa tästä Pragmatismi ja amerikkalaisen filosofian traditio pääsivulle - Click this link to jump to the main page of Pragmatismi ja amerikkalaisen filosofian traditio

PRAGMATISMI JA AMERIKKALAISEN FILOSOFIAN TRADITIO
by ORIGINAL 7.4.1989
ISBN 951-679-356-8
ISSN 0357-4105

2.4 William Jamesin termin funktio -tulkinta

Pragmatistit eivät erota tarkastelevaa subjektia tarkasteltavana olevasta objektista -huolimatta siitä, että joku kokemuksellisesti voi samanaikaisesti sekä tarkastelijan, että tarkasteltavana olevan roolissa. Funktionaalisessa mielessä tällainen näkemys on dualismin kannalta skitsofreeninen, koska se korostaa tiettyä tarkkailijan pistemäisyyttä ja näkökulmanottoa objektiin; pragmatismi taas korostaa ymmärtävän lähestymisen kytkentäluonnetta, ja että kytkennän komponentit ovat ymmärtämisen olennainen osa. Arkielämän esimerkki tällaisesta lienee tapaus, jossa henkilö osuu seudulle, jossa ei ole käynyt mahdollisesti vuosikausiin, ja seudun tietyt yleispiirteet ja yksityiskohdat virittävät hänessä muistoja, jotka hän kenties luuli jo unohtaneensa. Mikäli kyseessä ovat esimerkiksi lapsuuden maisemat, joiden näkemisestä on kulunut kymmeniä vuosia, saattaa henkilö kokea voimakkaasti havainnoivansa itsessään, että havaitun seudun tietyt mittasuhteet, kuten välimatkat paikasta toiseen, ja talojen huonetilojen koko, tulevat koetuiksi kenties vähäisempinä kuin millaisina niiden MUISTETAAN olleen.

Tästä ei kuitenkaan välttämättä seuraa menneisyyden (asiaintilan) ymmärtäminen, sillä se vaatii aktiivista ja tarkoitushakuista suhteutumista ymmärtämisen kontekstiin. Ymmärtäminen ei tällöin välttämättä ole luonteeltaan abstraktia siinä mielessä, että se vaatisi tiettyjen käsitteiden tarkkaa merkitysanalyysia ja kaikkein yleisimpien syyseuraussuhteiden hahmottamista.

Esseessään, jonka William James on kirjoittanut ja joka on julkaistu vuonna 1908 hän toteaa:

"Se, millä tavoin syy-seuraustesti on luonteeltaan praktinen on sitä, että se mitä ilmeisimmin on konkreettis-yksilöllinen ja erityinen luonteeltaan ja teho-ominaisuuksia omaava-vastakohtana abstraktille, yleiselle ja ikuisolevaiselle. Asiat, jotka ovat pragmata ovat pluralistisia olemisen luonteeltaan kaikessa moninaisuudessaan, ja erityisiä seuraamusvaikutuksia omaavia - voiden samanaikaisesti omata teoreettista luonnetta".

James tarkoittaa tässä sitä, että yleisyys saattaa ilmetä ja ilmeneekin persoonallisesti koettujen erityisyyksien kautta. Esimerkiksi kun henkilö keskustelee muiden lapsuusmaisemiaan vuosien kuluttua nähneiden kanssa, hän saattaa kuulla heiltäkin, että he kokivat maisemain, ja sen yksityiskohtien tiettyjen mittasuhteiden kutistuneen - mikä on jo yleinen havainto.

Yleisyydet eivät kuitenkaan löydy siten, että erityisyyksien esiintymisten ja tunnistamisten määrä lisääntyy, vaan että erityisyyksien seuraamuksia ennakoimalla kyetään ohjaamaan toimintoja ennakointien mukaisesti. Erityisyyksillä on yleisyyksiin nähden se asema, että ihminen saattaa sanoa: "Tuossa on se tietty erityisyys, joka ilmentää sitä ja sitä yleisyyttä!" (Twentieth Century Philosophy, Living Schools of Thought, ed. by Dagobert.D. Runes, Greenwood Press Bublisheres, New York, 1968: The Development of American Pragmatism by John Dewey, pp. 449-468).

Esimerkkitapauksessani tämä merkitsisi sitä, että kun tiedetään muistin tietty, asymmetrinen järjestyneisyys, ja koettujen mittasuhteiden tallentuminen muistiin siten kuin ne aikanaan aktuaalisesti koettiin, voidaan odottaa, että tavattaessa aiemmin tunnettuja henkilöitä ympäristössä, jossa heihin vuosia sitten tutustuttiin, voidaan kenties saavuttaa sellainen (skitsofreeninen) kokemus, jossa samanaikaisesti nähdän, että esimerkiksi lapsuudenystävät ovat monin tavoin vanhetessaan muuttuneet, ja toisaalta tavoittaa heissä jotakin muistetun kaltaista. Nähdään, että menneisyyden uudelleen kokemisessa siitä olevat muistikuvat ovat perspektiivisesti vääristyneitä nykyhetkeen nähden, mitä ilmentää tilanteen kokeminen ristiriitaisena ja tietyt kommunikatiiviset vaikeudet, ja että nykyisyydestä käsin kyetään objektiiviseen arviointiin, mitä ilmentää se, että tapahtunutta muutosta kyetään suhteuttamaan nykyhetkeen, ja että ajoin tavoitetaan tiettyjä emotionaalisia kokemuksia, mikä viittaa siihen, että unohtuneeksi luultu kenties on säilynyt hyvinkin muistissa kaikkine yksityiskohtineen. Vastaisuudessa tällaisia asioita voidaan ennakoida tapahtuvaksi vastaavissa kohtaamisissa, ja valmentautua niiden varalle.

Tarkimmillaan esimerkiksi menneisyyden kohtaaminen voi olla testi, jossa kaikki kypsälle ihmiselle tajuttavissa olevat syy-seurausyhteydet saadaan näkyviin koskien sitä, mitä todellisuus on, on testi, jossa paljastetaan kaikki tietyn, selittävän käsitteen järjelliset ja mielekkäät vuorovaikutussuhteet ja kaikki suuntautuneisuutta omaavat periaatteet ja innoitteet. Tämä merkitsee sitä, että ne selittyvät osin kokemusmaailmastamme käsin niin, että tiedämme itse olevamme osa tiettyjä yhteyksiä (Twentieth Century Philosophy, Living Schools of Thought, ed. by Dagobert D.Runes, Greenwood Press Bublishers, New York, 1968: The Development of American Pragmatism by J. Dewey).

Jos esimerkiksi henkilökohtaisen menneisyyden kohtaamisessa koetaan vaikeuksia aina sitä enemmän, mitä vähemmän entisyyden puitteita tavataan, merkinnee se sitä, että satojen vuosien takaisesta menneisyydestä tuskin on saatavissa persoonallisia kokemuksia, ja sellaisen menneisyyden lähestymiseen tarvitaan kenties toisia menetelmiä, kuten koulutusta ja harjaannusta (vaikka hypoteettisena mahdollisuutena, tapaisi todellisia, kirkonkirjoista esiin pengottuja ja satoja vuosia aiemmin kuolleita sukulaisiaan), ja kokemuksellisuudesta olisi hyödynnettävä toisia alueita kuin omaa lapsuutta tai nuoruutta.

James korostaa, että teoriainmuodostajain tulisi pitää yhtä tärkeänä tiedostaa olevansa erottamaton osa ymmärtävää yhteyttä kuin, että he tekevät koherentteja teorioita. Itse teorian hyvyys ei takaa sen pätevyyttä, mikäli ajattelun ja ymmärtämisen esineistö käsitetään koostuvaksi pelkästään irrallisista symboleista, joiden ilmentymiä ei kyetä tunnistamaan, vaikka niitä esiintyisikin kulloinkin mitattavalla alueella. Jos jatkan henkilökohtaisen muistiaineksen perspektiivisen vääristymän teemasta voin laajentaa sitä historiaan yleensä siten, että satojen vuosien mittaisia menneisyyden ajanjaksoja tarkastellessani ajattelen, että esimerkiksi niiden kuluessa on KEKSITTY tiettyjä käsitteitä, joiden kautta ajattelu- ja maailman hahmottamisen tapa on muuttunut. Siten on ajateltavissa, että kaukaisempien aikojen filosofista ajattelua olisi työlästä ymmärtää, koska heillä ei olisi käytössään niitäkäsitteitä, joita minulla itselläni on.

Perspektiivinen vääristymä aiheutuisi nyt siitä, että en ehkä ymmärtäisi (hypoteettisesti mennen ajan ihmisiä aktuaalisesti kohdatessani) tietyn historiallisen ajanjakson ihmisten ajattelutapaa siksi, että heillä ei tiettyjä käsitteitä olisi, ja siksi minun olisi valmentauduttava siihen. Tämä pätee, vaikka en esimerkiksi kohtaisikaan tuhat vuotta sitten eläneitä filosofeja henkilökohtaisesti, sillä tutustuessani satunnaisesti heidän kirjattuihin ajatuksiinsa tilanne on lähesulkoon samanlainen; on vaikeaa ymmärtää niitä, ja ne saattaisivat tuntua perin suppeilta, perspektiivisesti vääristyneiltä. Voin silti luoda historiallisen SKENAARION asettaen aikakauden siihen, ja ryhmittää sen ideat KOULUKUNNIKSI etc., jolloin teen aikakaudesta samantapaista (objektiivista) arviota kuin kokevana, täysikasvuisena persoonana tekisin tapaamastani lapsuudenystävästä. Jos minun henkilökohtaiset ajattelun preferenssini suuntautuvat tuhat vuotta sitten harrastettuun filosofiaan, jolloin voisin kokea osin samantapaisia elämyksiä kuin voisin olettaa tuhat vuotta sitten koetun.

Tällainen analyysi on jo pitkälti eräänlaista kannanottoa ts. tietynlaiseen ymmärtämisen suhteeseen asettumista. Joku systeeminlaatija voisi ajatella, että jotkut komponenteista eivät seuraa laaditun systeemin sisäistä logiikkaa, tai kyseiset komponentit eivät voi kuulua systeemiin lainkaan! Esimerkeissäni on päämääränäni ollut ymmärtää menneisyyden kokemisten tapoja, ja intentionaalinen aktini on suuntautut soveliaan selityksen löytymiseen.

May Brodbeckin toimittamassa teoksessa Readings in the Philosophy of the Social Sciences, University of Minnesota, The MacMillan Company, Toronto.Ontario 1968, pp. 139-140 todetaan: "Jopa lyhyenkin ajan kuluessa ihminen suorittaa monia intentionaalisia akteja, jotka ovat kuitenkin irrelevantteja tiettyä päämäärä ajatellen.Kuinka voimme päätellä, mitkä näistä akteista ovat sellaisia, että niiden voidaan katsoa olevan suuntautuneita tiettyä päämäärää kohti? Voi olla, että on useitakin tapoja käsittää se, millainen tuo tietty päämäärä on. Miksi ihminen valitsee tietyn keinon ja hylkää toisen? Ja vaikka tarkoituksellisuuden selittäminen asettaisikin toiminnoille tarkoituksellisuuden, niin tämä ei auta paljoakaan, sillä kuitenkin olisi jollakin tavalla kyettävä selittämään ja perustelemaan se, millä tavoin itse tarkoituksellisuuden selittäminen on mielekäs? Miksi tietty henkilö käsitti juuri sen tarkoituksellisuuden ja miksi hän käsitti sen juuri sillä tavoin kuin käsitti?...Tämä viittaa siihen, että tarkoituksellisen käyttäytymisen selittäminen ei saata olla tarkoituksellisuuden itsensä selittämistä ja toisaalta funktion selittäminen ei saata olla sama kuin selittää funktionaalisuuden olemusta."

William Jamesin ajattelu voi tässä kohden johtaa selvennykseen koskien tarkoituksellisuuden selittämisen vaikeutta, jota edellä kuvattiin. Jamesin mukaan ajatus erottuu havainteesta (percept) sen funktion kautta, jossa ajatus on osallisena ja myöskin roolin kautta, jota ajatus suorittaa. Ajatus on tehtäväohjautuva ja selittyy siitä tehtävästä, jota se suorittaa. Ajatuksen käsite on eräänlainen havainne sekin, joka korvaa ja selittää muita havainteita mutta voi olla niihin nähden useammankinlaisissa suhteissa johtuen siitä, että käsitteen kateala lisääntyy ja ja saavuttaa yhä korkeampia selitystasojamuodostuen yhä abstraktimmaksi. Käsitteiden väliset persoonallisesti koetut selitesuhteet ovat paljon olennaisempia kuin suhteet, joita käsitteiden välille voidaan rakentaa logiikan tai matematiikan keinoin, koska käsitteiden mielekkyys on niiden suhteessa aistihavainteiseen eksistenssiin (C.W.Morris 1932, p. 289).

Esimerkkitapauksessani olen edennyt tehtäväohjautuvasti pohtien erästä muistin toimintaan liittyvää erityispiirrettä, vinoutunutta perspektiivisyyttä, josta minulla on myös persoonallisia kokemuksia.

Jamesin lausuma:

"Aina, kun me käsittelemme älyllisesti jotakin puhdasta kokemusta, on se meidän tehtävä siksi, koska voimme nousta siitä yhä puhtaampiin kokemuksiin -samalla läheten yhä konkreettisempia ja konkreettisempia olemisen tasoja" (Essays in Radical Empiricism, W.James, New York, 1912, p.97)

viittaa esimerkkitapaukseni kohdalla kohdalla siihen, että menneisyyden muistikuvien ymmärtämisen edellytyksenä on tavoittaa niistä puhtaita, älyllisiä kokemuksia, ja niiden kautta ymmärtää ilmiötä selkeämmin. Varsinkin vuosisatojen takaisten muistettavuuksien ymmärtämisessä tällainen älyllisyys korostuu voimakkaasti.

Jamesin lause:

" Tieto ja totuudellisuus kuvastuvat siinä suhteessa, jonka käsitteet ja havainteet muodostavat ja myöskin niinä asiain tiloina, joita ilmenee persoonaohjautuvan käsitteiden ja havainteiden toiminnan seurausvaikutuksina ja seuraamusvaikutusten tarkastelussa. Näin havainteet, jotka kuvaavat tapauksia, ovat ratkaisevasti tärkein osa seurantajärjestelmää, joilla käsiteohjaus-aparaatti voi todeta vaikutusilmiöitä empiriassa ja niiden kautta ohjautua itseäänkorjaavasti todellisuuden persoonallisessa manipulaatiossa" (Essays in Radical Empiricism, W.James, New York, 1912, pp. 52-61; The Meaning of Truth: A Sequel to Pragmatism, W.James, New York, 1909, p.132)

liittyy esimerkkitapaukseni kohdalla taas siihen, että totean persoonallisen henkilöhistoriani ja historian yleensä välisen eron niin, että selitystapaa muuttamatta voin etsiä kummankin kohdalla erilaisia ymmärtämisen elementtejä.

Ellen saavuttaisi esimerkkini kaltaisissa tapauksissa persoonallista ymmärtämisen kokemusta, voisin joissakin ymmärtämisen konteksteissa tunnistaa mm. tiettyjen filosofisten ideain esiintymisen, ja toisissa taas olla niille sokea, vaikka ne ILMENISIVÄTKIN kokemuksellisessa empiriassani monin tavoin.

Mm. tästä syystä James ilmeisesti tahtoi suurenkin yleisön ymmärtävän, että tietyt ongelmat, tietyt filosofiset kiistakysymykset ovat hyvin tärkeitä koskien koko ihmiskuntaa, koska kaikki niiden tuottamat uskomukset johtavat käytännössä hyvinkin erityis-rajoitteisiin tulkintoihin siitä, mitä mikäkin ilmentymä tai tapahtuma merkitsee ja mihin se liittyy, tai mitä se selittää (Twentieth Century Philosophy, Living Schools of Thought, ed. by Dagobert D. Runes, Greenwood Press Bublishers,New York, 1968: The Development of American Pragmatism by John Dewey).

Viittaan tällä viimeksimainitulla erityisesti siihen, että ymmärtämisen kontekstit ovat sen luontoisia, että persoona osallistuu niihin aktiivisella ja sisäistä kokemustodellisuuttaan tietoisesti muokkaavalla tavalla niin, että kykenee tavittaessa ymmärretyn tunnistukseen hyvinkin monenlaisissa funktionaalisissa ymmärryksen suhteissa.

Sanonkin, että pragmatistinen käsitys funktionaalisesta ymmärtämisen suhteesta on tavallaan monifunktionaalinen, vaikka ymmärtämistä johtava intentio olisikin mahdollisesti tietyssä monifunktionaalisessa rymittymässä yksi ja sama.